lördag 28 februari 2009

(1) n= 0-3 ja n= 4 - 5 dikarboksyylihappoja

Diacids (2) Dicarboxylacids (n=0-3); (n=4-5)


1 YKSINKERTAISET DIKARBOKSYYLIHAPOT
(engl. Simple forms of dicarboxylic acids)
(n= 0-3) Näitä ei lueta lipideihin. Vesiliukoisia.

OKSAALIHAPPO, oxalic acid, oxalate
MALONIHAPPO, malonic acid, malonate
MERIPIHKAHAPPO,succinic acid , succinate
GLUTAARIHAPPO
, glutaric acid, glutarate

Lyhytketjuiset dikarboksyylihapot ovat yleisessä aineenvaihdunnassa hyvin tärkeitä ja siihen asti kun ketju on kokoa n=3, niitä ei voida katsoa lipideiksi, koska niiden vesiliukoisuus on se tärkeä piirre niissä.

(n= 0)

Yksinkertaisin näistä dikarboksyylisistä välituoteista on oksaalihappo (oxalic acid (n= 0). Sillä siis ei ole ketjuhiiltä, vaan ainoastaan nämä kaksi COOH karboksyyliryhmää molekyylissään.

(n= 1)

Seuraavana tulee malonihappo (malonic acid; n=1),

(n= 2)

meripihkahappo (succinic acid; n=2) ja

(n= 3)

glutaarihappo (glutaric acid( n=3).

- - - - - -
(n= 4-21) Nämä isommat jo luetaan lipideihin.

(n=4)
ADIPIINIHAPPO (Adipic acid; n=4) (hexanedioic acid)

Tämä netti kohta sanoo: ”

”Vaikka tällä hapolla, joka kantaa latinalaisperäistä nimeä (adipis = rasva) onkin tällainen nimi, sitä ei kuitenkaan esiinny luonnonrasvoissa normaalikomponenttina, vaan se on oksidatiivisen eltaantumisen tuote ( lipidiperoxidaation läpikäynyt, härskiintynyt siis). Se löydettiin vuonna 1884 risiiniöljystä (castor-oil) typpihapon avulla, kun happo pilkkoi hiiliketjun läheltä OH-ryhmää. Adipiinihappo pystyttiin syntetisoimaan vuonna 1902 tetrametyleenibromidista käsin.

Nykyisin sitä saadaan syklohexanolin tai syklohexaanin oksidaatiolla. Sillä on paljon teollisia käyttöjä liimautuvien, muovautuvien, gelatinisoivien agenssien tuotossa, hydraulisissa nesteissä, voiteluaineissa, pehmentävissä aineissa tai lisäaineena eräitten nylonlaatujen valmistuksessa ( nylon-6,6), polyuretaanivaahdoissa, nahanparkitsemisessa, uretaanissa ja myös elintarvikkeen happameksi tekijänä. Adipiinihappoa käytetään eri ryhmiin esteröimisen jälkeen, di-kapryyli-, di-etyylihexyyli-, di-isobutyryyli- ja di-isodecyyli ryhmiin esteröityneenä- Graafinen kartta adipiinihapon biosynteesistä omega-oksidaatiolla voi löytyä internetistä. (BioCarta )”

Mutta mitä kertoo amerikkalainen vanhempi biokemia lisää ?

Harper et al. mainitsee organismien adipiinihaposta 1969. Tämän hapon suhteen on tutkittava ravinnossa tulevan essentiellin aminohapon LYSIININ kataboliaa. Joten nyt täytyy vilkaista valkuaisen puolelle.

Ihmisen keho ei pysty tekemään aminohappoa lysiini (Lys, K) , mutta esim hiiva pystyy tekemään alfa-glutaraatista ja Acetyl-CoA- molekyylistä käsin homositraatia, joka sitten muuttuu homoaconitaatiksi, homoisositraatiksi, oxaloglutaraatiksi, alfa-keto-adipaatiksi, alfa-amino-adipaatiksi, alfa-aminoadipaatti-delta-semialdehydiksi, sitten saccharopiini- nimiseksi molekyyliksi ja sitten lysiiniksi. Lysiinin kataboliassa ihmisen kehosta kyllä on todettu sakkaropiinia. Jyrsijäeläimissä ja marsussa on pystytty osoittamaan katabolisoitumista eteenpäinkin alfa- aminoadipaatiksi ja keto-adipaatiksi, siis myös ihmisellä. Tästä voi tulla dekarboksylaatiolla glutaraattia, alfa-keto-glutaraattia, glutamaattia tai sitten alfa-kg menee sitruunahapposykliin.

Saccharopiinivaihe todetaan lysiinin kataboliassa mitokondriaalisesti. On arveltu myös, että L-lysiini katabolisoituu saccharopiiniksi ja D-lysiini pipecolaatiksi. Tietysti lysiini voi muuttua hydroxy-lysiiniksi ja siitä OH-pipekolaatiksi.

5-OH-lysiiniä taas esiintyy kehon kollageenissa ja, (tietysti kollageenituotteissa kuten gelatiinissa ja sorbet- valmisteissa), mutta ehkä se puuttuu muista lämminveristen proteiineista. Pieniä määriä sitä on villassa, trypsiinissä ja Mycobacterium phlei- fosfatidissa. Rotilla tutkittaessa kollageenin hydroxylysiini on peräisin suoraan ravinnon lysiinistä. Mutta sen sijaan hydroxylysiini (Hyl) syötynä ei mene kollageeniin, vaan perusrakenne täytyy siis syödä lysiini-muodossa, joka on essentielli.

Hydroxylysiini sitten hajoaa alfa-ketoadipaatiksi ja glutaraatiksi. Mutta nyt on hyvin vähän ollut tietoa 1969-Harperin kirjaan tämän katabolisen reaktion välituotteista. Kuitenkin Harper tiesi, että vaikka 5-OH-D-pipekoolihappo muodostui 5-OH-D-lysiinistä käsin, se muodostui primääristi kuitenkin allo-OH-D-lysiinistä siten että muodostui OH-hydroxy-L-pipekolaattia siitä käsin mieluummin kuin lysiinin L-isomeeristä, jota esiintyy luonnollisessa kollageenissa. Eräs bakteeri Achromobacter pystyy muuttamaan kaikki 4 kpl OH-isomeeria 5-OH-pipekolaatiksi.

Koentsyymi
joka vaaditaan, että Lys muuttua Hyl muotoon ( hydroxilysiiniksi) on NADPH ja kupariakin tarvitaan.

MIKSI tästä näin paljon tarinaa?

Osassa maailmaa ravinto on lysiiniköyhää.

Tämä vaikuttaa eräisiin rakenteisiin, kuten aorttaan. Eräissä maissa Afrikassa on esim. aortta ja suurten suonten aneurysmat tavallisia. Lysiini on viljatuotteissa kriittinen aminohappo, ja muutamissa maissa käytetään hyvin yksipuolisesti viljaproteiiniakin. On koetettu esim kehittää lysiinirikkaampaa maissia. Jos nyt varsinainen adipiinihappo,-jota mutkikasta kiertotietä voi tulla lysiinistä, olisi kudoksen turn overiin menevää rakenneosaa ihmisen fosfolipideissä, voi sanoa, että asia on vaikea selvittää- ottaen huomioon että maailmassa vallitsee nälkätila monin paikoin sellaisillakin alueilla, missä normaalitilan ravinto jo on lysiiniköyhää, eikä lysiinin aineenvaihdunta-alueen molekyylejä millään muotoa tarpeeksi. Luulisi että siitä tulee fyysinen uupumus, jos esim. verenkiertoputkisto ei voi vastata tarpeisiin normaalein elastisin ja kollageenin antamin edellytyksin. Verisuonipuun kimmoa ei ole tarpeeksi, eikä voi sanoa, että immuunivastettakaan olisi silloin riittäviä määriä. Ja vielä yksi huomautus. Lysiinin pitäisi tulla ravinnosta, mutta muuttua hydroxilysiiniksi, joka muutos taas vaatii antioksidatiivista kuntoa ja energiatilaa.. Kollageenin ylläpitoon kuluu energiaa ja antioksidantteja.

(n=5)
PIMELIINIHAPPO (Pimelic acid; n=5) ( heptanedioic acid)

Myös pimele- sana tarkoittaa rasvaa, mutta nyt kreikaksi. Tätäkin on löydetty oksidoituneista rasvoista vuonna 1884 ja tutkimustyössä käytettiin risiinioleiinihappoa , joka oli risiiniöljyperäistä hydroksyloitunutta öljyhappoa (castor oil= risiiniöljy).

Löytyyköhän tästä pimelaatista (pimelate) mainintaa Harperista 1969?

Kyllä vain. Sekin kuulu lysiinin synteesiteihin, kun bakteerit tuottavat lysiiniä aspartaatista (Asp, D) ja palorypälehaposta (pyruvic acid) käsin. Aspartaatista ( Asp, D) tulee ensin beeta-aspartyyli-fosfaatti, sitten aspartaatti- beeta-semialdehydi ja tämä kondensoituu palorypälehapon kanssa ja silloin muodostuu 2,3-dihydro-picolinaatti, tästä tulee delta´- tetrahdyropicolinaatti, tästä N-succinyl- e-keto-L-alfa-aminopimelaatti, tästä N-succinyl-L,L-alfa, e,diaminopimelaatti, tästä L-alfa, e- diaminopimelaatti, tästä meso- alfa-e- diaminopimelaatti ja tästä ollaan Lysiinissä. Tämän synteesitien välituotteita bakteerit käyttävät myös soluseinämiensä syntetisoimiseen ja itiöittensä idättämiseen. Mutta pimelaatti esiintyy tässä aminoituneena, joten se on kestävässä muodossa.

Siis arveltavasti nämä adipiinit ja pimeliinit voivat omata hetkellisen struktuurifunktion seinämärakenteissa, adipiini ihmiselläkin.

Muuten - tässä voisi mainita että sellainen ravinto, missä on palkokasveja ja pohjoista viljaa, kuten vehnää, antaa hyvän aminohappoprofiilin, ja edellytykset lysiinin normaalille aineenvaihdunnalle. Kala on hyvä täydentäjä kollageeni ja elastiiniraknteille, koska se antaa haarallisia aminohappoja.

27.2.2009 21:19

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar